Aloitin viime syksynä opinnot eräässä Uudenmaan ammattikorkeakoulussa täysin uudessa koulutusohjelmassa, englanninkielisessä matkailu-alan ohjelmassa.
Minusta on tarkoitus tulla matkailun restonomi, ja paino sanalla TARKOITUS.
Aloittaessani jälleen viiden vuoden tauon jälkeen opiskelut, olivat odotukseni korkealla.
Olin innoissani ja odotin kovasti oppivani paljon uusia asioita.
Tämä luulo ei minusta ole kovinkaan epärealistinen, kun kerran on kyse laitoksesta, minkä nimi on koulu.
Näin siis luulin, mutta tipahdin todellisuuteen ja kovasti.
Nykykoulussa esim. opettaja ei enää niinkään opeta, vaan on lähinnä ohjeistaja.
Jaha, mitäköhän sekin nyt sitten meinaa... hmmm.
No ei juututa siihen, edelleen ”opettaja” on luokassa ja johtaa tuntia, joten jotain perinteistä koulua on edelleen jäljellä.
Seuraavana tulee mieleen kansainvälisyys ja sen tarkoitus.
No, mehän opiskelemme eri kielellä kuin äidinkielemme, joten kansainvälisyys sopii tähän kuvaan.
Mutta ei taida riittää, että me opiskelijat pystymme kommunikoimaan englannin kielellä, koska opettajilla on tässä vaikeuksia.
No mihinkäs tämä sitten johtaa? Siihen, että otetaan se meiltä oppilaita ja meidän opetuksesta pois, ja perutaan kursseja tai otetaan opettaja joka puhuu englantia, mutta ei osaa ko. aiheesta sanoa juuri mitään.
Kiva yhtälö, eikö?
Pelkäänpä että tänä vuonna näitä englanninkielisiä koulutusohjelmia on tarjolla taas enemmän kuin viime vuonna, koska niistä on tullut trendi.
Ongelmana näissä vain on se, että taustatyötä ei ole tehty tarpeeksi, jotta ammattikorkeakoulut pystyisivät toteuttamaan nämä koulutusohjelmat käytännössä.
Koulut ovat tulleet ahneiksi (näillähän ne houkuttelevat opiskelijoita), mutta resurssit koulutukseen eivät riitä.
Tästä kärsii loppupeleissä niin koulu, opiskelijat kuin valtiokin.
Tällä hetkellä oma koulutukseni taso on sitä luokkaa, etten todella pysty restonomi-paperi kädessä sanomaan oppineeni jotain.
Käyn lähinnä koulussa tapaamassa kavereitani ja syömässä halvalla.
Toki tämä työn teon voittaa, ja kun vielä lähden koulun maksamaan vaihtoon, niin mukavaahan tämä on.
Olen jo luovuttanut sen suhteen, että oppisin jotain uutta ja hyödyllistä, mikä auttaisi minua tulevaisuudessa, joten koulu on minulle aika lailla ajanvietettä.
Ja hei, mikäs tässä, valtio maksaa!
Valitettavasti valtio ei saa rahoilleen vastinetta, koska valmistuneita ei varmasti tule kovinkaan monta.
Omalta luokaltani on puolen vuoden sisällä lopettanut jo viisi opiskelijaa. Odotan mielenkiinnolla montakohan puuttuu luokasta ensi syksynä…
Kirjoituksellani haluaisin kertoa totuuden nykyopiskelusta, ettei sokeina katseltaisi tilastoja, joissa Suomi komeilee ykkösenä laadukkaan koulutustason rankingissa.
Yliopistot ovat varmasti huippuluokkaa, en epäile sitä yhtään, mutta annamme aika lailla huonon kuvan maailmalle tällaisella ammattikorkeakoulutuksella.
Monessa muussa maassa jokainen korkeakoulu on yliopisto, eikä siellä tunneta käsitettä ammattikorkeakoulu (joka ei muuten ole yhtä korkeatasoinen kuin meidän yliopisto).
Meilläkin on hyvin monta tyytymätöntä vaihto-opiskelijaa, jotka tulivat tänne hyvä tasoisen koulutuksen houkuttelemana.
Valitettavasti totuus oli toinen, ja sana kiirii kotimaassa nopeasti. Toivoisin että asialle tehtäisiin jotain, enne kuin tämä kansainvälisyys katoaa katukuvasta.
Seuraavaksi asettaisin kysymyksen valtion asioista päättäville: kannattaako tämän tasoista koulutusta rahoittaa?
Tämänkin koulun saamille tukirahoille olisi varmasti käyttöä muualla, esimerkiksi opiskelijoiden kukkaroissa.
Ehdottaisin taustatyötä, mihin rahaa laitetaan ja mikä on siitä lopputulos.
Kai valtiokin haluaa jonkinlaisen katteen sijoituksilleen?
Halusin tällä kirjoituksella, niin herättää päättäjiä kuin varoittaa uusia tulevia ammattikorkeakouluun pyrkijöitä, ettei tarvitse kokea samaa shokkia kuin 27 opiskelijaa viime syksynä.
En pysty puhumaan kun omasta ja luokkani puolesta, mutta luulenpa, että meitä muita yhtä järkyttyneitä löytyy ainakin saman ammattikorkeakoulun katon alta useampi.
Tsemppiä yhteishakuun!
Suivaantunut opiskelija
0 kommenttia