| Riitta Supperi | |
Millaisia muistoja sinulla on koulun liikuntatunneista? Pelkäsitkö telinevoimistelua vai olitko virtuoosi eritasonojapuilla? Pitikö hiihtää, vaikka ei olisi millään halunnut? Entä kansallispelimme pesis, vieläkö maila pysyy kädessä? Jäikö traumoja hutunkeitosta?
Vai olivatko liikuntatunnit vain kivoja mahdollisuuksia kokeilla eri lajeja?
Mikä on kaupungin paras haju?
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Missä voi hengata ilmaiseksi?
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Mitä tekisit mieluiten hiihtolomalla?
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Olisitko valmis maksamaan luomukanasta enemmän?
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Minkä eläimen haluaisit Korkeasaareen?
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Tapahtuiko taksin kyydissä kummia?
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Onko Helsingin arkkitehtuuri tylsää?
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Miten koululaisten tupakointia pitäisi valvoa?
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Jäikö koululiikunnasta hyvä vai paha maku?
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Voit kommentoida tekeillä olevia juttuja, kunnes niiden deadline umpeutuu. Juttuja julkaistaan Vartissa ja Metrossa.
Liikuntatunnit
Tein aina kaiken mitä pyydettiin. Silti liikuntatunnit eivät olleet mukavia. Aina oli liian stressistä, ei aikaa mennä kunnolla suihkuun ja pestä ja kuivattaa tukka. Lattialiikkeet olivat erittäin kivuliaita ja luultavasti ne olivat minulle sopimattomia, sillä kärsin tuki-ja liikuntaelinongelmista. Olisi ollut parempi jos olisi löytänyt yhden tai kaksi itselleen sopivaa lajia ja harrastanut niitä koulunkäynnin ohella vaikka iltapäivällä tai illansuussa.
Koululiikunta
Oli kivaa kun pärjäsi hyvin ja pesäpallo, sekä koripallo olivat sitä vain. Synnynnäiset viat ja murtumat ja käden poikkimeno tekivät hankalaksi voimistelun, sekä luistelun ja hiihdossa pärjäämisen.
Liikka
Koululiikunta ei ollut ikinä mieleistä. Tunneilta en pois jäänyt, mutta harvoin tein mitä pyydettiin. Ihan liian suorituspainotteista, pallopeleissä oli aina mukana ihmisiä, joiden voitonhalu aiheutti suorastaan raivohullua käytöstä ja aina olisi pitänyt pyrkiä johonkin huimiin huippusuorituksiin, esimerkiksi matkoja juostessa. Olisin kaivannut enemmän vaihtelua kilpailulajeille ja sille suorituspainotteiselle opetukselle, ainakin välillä. Sinäänsä ei traumoja ole jäänyt, mutta kaikki liikuntamuodot, joista nykyään nautin, ovat löytyneet täysin koululiikunnan ulkopuolelta. Tosin traumana ehkä uimaan pakottaminen yläasteella, se oli todella ahdistavaa. Uimisesta kyllä pidin, mutta inhosin uimahalleja ja varhaismurrosiän pienet itsetunto-ongelmat eivät tehneet kovin mukavaksi riisuutumista toisten edessä. Nuo tunnit taisin suurimmaksi osaksi skipata, enkä ollut ainut.
HIihtelen hankia hiljakseen!
Koulussa hiihdettiin pitkiä matkoja. Pidin kyllä hiihdosta, mutta en ollut kovin nopea hiihtäjä. Matkalle sovittiin ain pari pientä taukoa. Himohiihtäjät olivat tietysti taukopaikalla ekana. Aina kun viimeiset "etanat" hiki hatussa saavuttivat taukopaikan, sanoi lehtori, että " no niin, päästään taas matkaan, mars mars!" Hitaat eivät saaneet taukoaan milloinkaan. He juuri olisivat sitä tarvinneet. Tämän muistin visusti, kun myöhemmin luokanopettajana hiihdätin lapsia eli jotain hyötyä oli siitäkin "opista"
Liikuntatunnit
Liikuntatunneista ei todellakaan jäänyt paljon positii-
visia kokemuksia. Ryhmät aivan liian suuria ja koko touhu aivan liian totista. liikunnan riemu oli touhusta kaukana.
Huonot fiilikset jäi koululiikunnasta!
12-vuotiaana taas eräiden hiihtokilpailujen
jälkeen poikkasin tarkoituksella sukset ja päätin etten enää ikinä hiihdä. Hyvin on päätös pitänyt. 70-luvulla joka lajissa piti kilpailla eikä sitä "liikunnan riemua" päässyt kokemaan.